keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Illuusiota peitteessä

Kolmiulotteisuuden illuusio kaksiulotteisella pinnalla on mielenkiintoinen. Illuusioneule-nimellä kulkeva mallineule on olemassa, mutta se ei tuota kolmiulotteisuuden vaikutelmaa. Olen ympännyt ulotteiden harhaa aikoinaan tilkkutöihin. Nyt sain vihdoin valmiiksi neulotun peiton, jossa kuviointi näyttää kolmiulotteiselta.




Tai itse asiassa illuusio toteutuu vain valokuvissa. Livenä kuviointi ei ollut ollenkaan näin dramaattinen :-(

Kiinnostuin tästä mallista Ravelryssa. Ohje on siellä maksullinen, ja pihinä ihmisenä syynäilin kuvia ja luin neulojien muistiinpanoja ja tein oman ohjeeni. Muutin neulontatekniikan dominoneulonnaksi, jotta vältyin palojen yhteenompelulta. Langanpäiden päättelyssä olikin ihan riittävästi viimeistelemistä!

Lanka on Dropsin Merinoa, puikot 3,5 mm. Paloissa on 46 s sivullaan + 1 s keskikavennusta varten ja paloja on 4 x 6. Useampiakin olisin neulonut, jos sinistä lankaa olisi ollut enemmän. Lisäsin mustalla 10 cm:n reunukset, ja peiton kooksi tuli 110x 160 cm. Vähän pieni aikamiehen torkkupeitoksi, vaan annoin sen silti pojalleni ammattiin valmistumisen onnitteluna.