Ompelin mekon

Vaateompelu on jäänyt vuosien ajan lähinnä kesämekkoihin. Viime kesän kylmyydessä en tehnyt niitäkään. Nyt kuitenkin tuli kutina saada uusi kolttu. Kaivelin kaavalehdet esiin. Olen eniten tykästynyt kotimaisen ottobren mallistoon: ajanmukaisuutta, mukavaa rentoutta. Ostan joka vuosi molemmat ilmestyvät naisten lehdet, mutta suinkaan kaikista en ole mitään ommellut.

Tämän kesän lehti

Levittelin olohuoneen pöydän täyteen lehtiä avattuina toivevaatteiden kohdalta. Nostin kesävaatekankaat esille kätköistä ja aloin yhdistellä malleja ja materiaaleja. Vaan mikä ekaksi? Kysyin isännän mielipidettä ja tämän hän valitsi, tuosta ylemmän kuvan lehdestä. Tämänmallisia mekkoja on näkynyt aika monella tänä keväänä/kesänä.

Näiden lisäksi tarjolla myös lyhythihainen versio

Valitsin sen lyhythihaisen ja kankaaksi noin parikymmentä vuotta marinoituneen auringonkukkaisen, ohuen puuvillan. Takakappaleeseen piirsin sen pääntien, johon tulee pisaran muotoinen halkio ja nappi. Vetoketjua ei tarvita, loistavaa!

Näyttää kyllä vähän kyttyräselkäisen mittatilaukselta...

Ompelussa ei ollut mitään hankaluutta, päinvastoin, kangas asettui kuin unelma. Niinpä mekko valmistui pikavauhtia.

No kyllähän se melko mummomainen on :-/ :-)

Pisarahalkio on varsin nätti. Sen sulkeva nappi sulautuu kukkakuvioon.

Kunhan silmä ja olo tottuvat mummomaisuuteen, olen mekkoon sivusaumataskuineen varsin tyytyväinen. Paitsi pääntie on mielestäni keskellä edessä vähän liian lähellä kurkkua. Jos käytän tätä kaavaa uudelleen, alennan pääntietä, vaan hauskan pisarahalkion voisin ommella uudestaankin.

Edit 22.7.2021

Avarsin etupääntietä melkein saman tien, ja mekon käyttömukavuus koheni heti.

Tänä hellekesänä puin mekon parin vuoden tauon jälkeen taas päälle, eikä se ollut ollenkaan mummomainen enää! Syynä lisääntyneet vuodet vaiko kilot...

Ihastuin neulekirjaan

Joku aika sitten lainasin kirjastosta Piiku Nykoppin kirjan Kerroksia.

Piiku on loistava nukketaiteilija ja henkilönäkin minulle hieman tuttu (olen ollut kahdellakin kurssillaan). Mietinkin (aika ilkeämielisesti, tuunustan), miksi hän on hypännyt neulekirjan tekoon ja mitä annettavaa hänellä puseroiden ym. neulomiseen olisi.

Yllätyin positiivisesti.

Se ei yllättänyt, että kirjan ilme on huipputyylikäs ja trendikäs.

Neutraali musta-harmaa -värimaailma ei ole koskaan omalle silmälleni riittänyt, eikä kirjan muutama punaisena toteutettu neule väriskaalaa minulle pelasta. Moni muodikkaasti ajatteleva neuloja kuitenkin varmasti huokailisi ihastuksesta ei vain hillittyjen värien vaan myös ohjeiden suosittelemien lankalaatujen takia: laadukkaita (ja hintavia), kotimaisiakin luonnonmateriaaleja. Kannatan. Isotöisiä neuleita ei kannata kehnoista aineksista tehdä.

Kirjan neuleiden malleissa ja kaavoituksessa näkyyy mielestäni Piikun taiteilijatausta. Hän ei lähde muotoilemaan naisen vartalolle istuvia vaatteita (kuten neulojakäsityöläispiireissä on viime aikoina ollut suosittua) vaan valtaosa malleista on suoria, laatikkomaisia ja siinä mielessä helppoja neulottavia ilman istuvuutta tavoittelevia kavennuksia ja levennyksiä. 

Juuri tällaiset laatikkoneuleet miellyttävät minua ehkä eniten. Omat kurvini eivät ole missään niin kohdillaan, että välittäisin korostaa niitä myötäilevillä neuleilla. Mielestäni myös Piikun paljon käyttämät mallineulokset tuovat vaatteisiin ja varsinkin neulomiseen viehätystä. Toki mitkään niistä eivät ole Piikun omaa keksintöä, ja erityisesti dominoneuleen yhteydessä olisi ollut korrektia antaa vähän krediittiä sen jo vuosia sitten tunnetuksi tehneelle Vivian Hoxbrolle.

Selattuani kirjaston kirjaa muutaman kerran vakuutuin siitä, että siinä on niin monta kivaa, toteuttamiskelpoista neuleideaa, että halusin sen itselleni. Tilasin nettikaupasta (harmi kun paikallinen kirjakauppa ei pysty hinnoilla kilpailemaan). Neuleiden toteuttamisen voisi aloittaa vaikka tästä mallista (mutta ihan toisen värisenä tietysti!).