tiistai 5. joulukuuta 2017

Eriketut

Metsänväen sukkien ohje on sekä Suuressa Käsityölehdessä 11-12/2016 että vastikään ilmestyneessä lehdessä Rakas villasukka. Sukissa on ihan hurjan sievät ketunnaamat. 

Aloitin iloisena ohjeen mukaan. Ketuista seuraava raita ei enää ollutkaan niin nätti mielestäni. Sen kuuset ovat jotenkin vinksallaan, joten oikaisin rungot ja oksat.

Ohjeen mukaisesta seuraavasta raidasta en tykännyt yhtään. Mietin, kuinka monta raitaa varteen vielä mahtuisi ennen nilkkaa ja sovitin sukkaa. Eihän se mahtunut paksun kinttuni pohkeen yläosaa lähellekään! Sukasta tulisi puolisääreen yltävä ja sen mukaan aloin suunnitella uutta raitaa. Löysin Alice Starmoren kirjasta perinteisen lintumallin, jonka muunsin silmukkamäärääni sopivaksi. 


Samasta kirjasta löytyi jalkaterään kukkakuvio ja vielä sukan kärkeen juokseva koira.


Tässä koko lopputulos.

Lanka Novita Nalle, puikot 3 mm.

 Näistä tuli tämän joulukuun kelien lempisukat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti